Alun perin en edes ajatellut mahdollisuutta, että mykoplasma voisi tarttua minusta kissoihin. Sain tänään lekurissa tietää, että minulla on se ja siksi googletin sitä ihan yleisellä tasolla. Hysteerinen kissanomistaja kun olen, en voinut ohittaa olankohautuksella sivustoja joissa puhuttiin kissojen tartuttavan mykoplasmaa ihmisiin. Eli jos kissa voisi tartuttaa ihmisen, eikö ihminenkin voi silloin tartuttaa kissan? Ajattelin ensin soittaa eläinlääkärille ja kysäistä, mutta en sitten kehdannut.
Molemmat kattimukset voi ihan hyvin, paitsi ehkä pikkusen ärsyyntyneitä kun kokoajan tarkkailen niitä

. Koska ne on kohta jäämässä pidemmäksi aikaa hoitoon, tahtoisin heti huomata mikäli jotain sairastumisen oireita ilmenee.