Viikko yhteiseloa Aulin eli Auli Allikaisen kanssa on nyt takana. Auli asustelee vielä omassa rauhassaan ja tutustuminen koiraani Keniin on kesken. Keni ei alkuun meinannut millään sulattaa Aulia, muutamana ensimmäisenä yönä Aulin pienikin rapistelu kylppärissä aikaansai haukahduksia ja nähdessään Aulin tuli aivan kuuroksi käskyille ja olisi hyökännyt Aulin kimppuun, jos olisi päässyt (yritystä oli). Komean mustelmankin sain käsivarteeni pysäyttäessäni tuon rakin syöksy-yrityksen Aulia kohti....
Nyt viimeisimpien neljän päivän aikana Keni on alkanut suhtautua Auliin ystävällisemmin, mutta Auli taas on tullut siihen tuolokseen, ettei tuo koira ole lainkaan kiva kaveri.

Alkuunhan Auli oli näistä se toiseen avoimemmin suhtautuva, mutta taisi säikähtää hurjaa rakkia.

Osin oma tyhmyyttäni, että näin kävi, olisi ehkä pitänyt rauhoittaa pari ensimmäistä päivää kokonaan niin, etteivät eläimet olisi lainkaan nähneet toisiaan, haistaneet vain hajun..
Mutta parempaan suuntaan mennään... otan Aulin aina välillä sylissä siihen osaan kämppää, missä koira on, ja Auli suhisee koiralle jo hieman vähemmän. Hommasin myös Feliway-haihduttimen ja siitä tuntuisi olevan apua... tänään Auli makasi kohtuullisen rauhallisena haihdutimen alla keittiön sivupöydällä. Ainoastaan Kenin lähestyminen sai aikaan suhinaa, mutta Keni ei onneksi enää ole niin täpinöissään Aulista, että tulisi käskyille kuuroksi...
Olen todella iloinen näistä viime päivien edistysaskeleista, mutta aikansa tämä tutustuttaminen tulee varmasti viemään...
Auli näyttäisi olevan aika alistuva kissa, ei lainkaan sellainen, joka antaisi koiralle nenille tarvittaessa.Eli selvästi näistä kahdesta se suojelun tarpeessa oleva osapuoli. Jännää Aulissa on se, että pelätessäänkään ei raavi ihmistä vaan päinvastoin hakee turvaa käpertymällä kerälle kasaan ja painamalla päätään piiloon kainaloon. Mutta älkää nyt siis säikähtäkö, ei elä jatkuvassa pelossa! Hyvin pian kun pääsee "omaan tilaansa" pois pelottavan koiran luota, ruoka maistuu ja puskeminen ja kehräys löytyvät.
