Rekku Rescue ry

Fredy pääsi siis meille kotiin pienten ongelmien jälkeen (Jätkäsaaren parkkipaikalle ei ole erityisen helppo löytää pimeässä, kun koko alue on myllätty täyteen erilaisia aitoja) ja kiitos Tiinan, selvittiin kotiin vaikka hakukoppa oli matkassa rikkoutunut. Fredy oli aluksi vähän varautunut, mutta piti kitekatista. Kuivamuonaa se ei ole juuri suostunut syömään, vaikka on tarjottu kahtakin laatua. Oli ilmeisesti saanut niistä laaduista tarpeekseen. Sen sijaan Fredy on innokas maistamaan kaikkea hassua, niinkuin omenaa ja kiiwiä, kun kerran toisetkin.
Siitä Fredy on outo, että tulee syliin, mutta saattaa purra, kun sitä yrittää silittää. Luulen, että sillä on jotain muistoja eläinlääkärin toimenpiteistä, jotka ei ole tuntuneet mukavilta. Nyt kun viikko on kulunut, alkaa puremiset loppua, vaikka varpaiden kimppuun kyllä on vieläkin houkutus käydä, kun äiti kulkee yöpaidassa.
Tietokoneesta Fredy on löytänyt ihan uusia ominaisuuksia, näppäimistö on sopivan litteä ja leveä kissan aamupesualustaksi.
Lasitettu parveke ei sen sijaan ole kovin kiinnostava. Ei myöskään ulko-ovi: koti on ilmeisesti kohtalaisen tyydyttävä.
Vaikka Fredy on arvioitu puolitoistavuotiaaksi, se on vielä aika pentumainen, leikkii pallolla ja lankarullalla ja räsymattoon on mukava terottaa kynsiä. Mietiskelen, mitä se sanoisi, jos poikani Olli-kissa tulisi käymään. Lumen sulettua voidaan käydä valjaissa katsomassa, josko pihassa olisi jotain kiinnostavaa, mutta siinä pitää olla varovainen, talossa asuu myös koiria. Pitää äidin olla valppaana nostamassa poika syliin, jos sellainen ilmaantuu näköpiiriin, vaikka epäilen, että koira olisi pikemmin hätää kärsimässä kuin Fredy.

Mukavaa lukea teidän kuulumisia yhteisen taipaleen alusta, onneksi pääsitte kotiin ehjin nahoin alku matkan vaikeuksista huolimatta!! Itsellenikin oli järkytys se millaiseksi satamassa oli paikat myllätty, enkä ollut uskoa silmiäni kun katuvaloja ei ollut mailla halmeilla. Onneksi kuitenkin kaikki järjestyi. Fredy vaikutti aikas pirtsakalta pojalta tarhallakin, nuori ja komea miehen alku.

Oma virolaiseni Kettu alkuun myös tuli mielellään syliin, mutta puri jos sitä liikaa silitteli. Nautti kyllä sylistä olosta, mutta pelkäsi liikaa koskettelua. Pikku hiljaa vähissä erissä edettiin ja tänä päivänä Kettua saa paijata sydämensä kyllyydestä. Eiköhän se Fredykin siitä silittelyihin totu ja unohda pureskelun kun huomaa, ettei mitään kurjaa sylissä satu.

Terveisin Tiina