Rekku Rescue ry

Tänään on 23.05.2013 12:44

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 11 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Tippa vaikeuksista voittoon!
ViestiLähetetty: 13.12.2007 01:20 
Poissa

Liittynyt: 12.12.2007 17:39
Viestit: 13
Paikkakunta: Helsinki
Tippa on asunut nyt vähän yli viikon uusissa maisemissa Kalliossa.
Uusi ympäristö oli tietenkin pelottava ja kamala paikka verrattuna
hoitokotiin, jossa sentään oli vilskettä ja elämää. Meillä kun asuu
vain minä, kämppis ja nykyisin myös Tippa. Ensimmäiset kaksi päivää
Tippa viettikin pääosin sohvan sisäosia tutkien (oli muuten julmetun
vaikea löytää katti ensimmäisenä iltana, kunnes sitten tajuttiin
katsoa sohvan sisään).

Kolmas päivä ei enää ollutkaan ihan niin kamala ja ruokakin alkoi
maittamaan. Kahtena edellisenä päivänä ruokaa oli kadonnut lautaselta
vähän jos ollenkaan. Nyt ei pääse keittiössä käymään ilman että Tippa
on vahtaamassa, ettei vaan yritä pelkästään itselle tehdä safkaa.
Herkkuruuaksi on toistaiseksi vahvistunut keitetty sei ja
kananrintasäilyke. Perustonnikala menee, mutta vähän nyrpistellen.

Näin viikon jälkeen Tippa on kuin olis aina ollutkin meillä. Ei pelkää
enää oven käymistä tai uusia ääniä ja yleensä ottaa mut vastaan heti
eteisessä (viitaten siihen, että aiemmin Tippa piti aina noutaa sängyn
alta tai ties miestä piilosta aina sisääntullessa).

Tippa on hyvin itsenäinen kissa ja viihtyy erinomaisesti myös
itsekseen. Sen kanssa leikkiessä käy yleensä niin, että kun se saa
leluhiiren tassuihinsa se lähtee jahtaamaan sitä ympäri kämppää ja
viihtyy siinä duunissa vartinkin ja mä jään vaan suu auki katsomaan,
että sinne män.

Lähes kaikki vieraatkin on kehuneet, että kylläpä on kaunis ja
hyvätapainen kissa. Siinä se vaan seurailee sohvalla, kun me pelataan
lautapelejä.

Uusia nimiehdotuksiakin Tippa on saanut. Kun kerroin, ettei kissasta
meinaa saada mustan kiiltävän turkin takia oikein hienoa kuvaa, niin
kaverihan laukaisi kissalle nimeksi Stealth - häivekissa! :-D

Nimenantaminen on vielä kesken. Nimiehdotuksia otetaan vastaan.

Terveisin, Pii.

_________________
___
/ / Sami


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 13.12.2007 11:52 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 06.12.2006 23:32
Viestit: 1271
Paikkakunta: Hyvinkää
Kiva kun laitoit kuulumisia :P

_________________
KuvaKuvaKuvaKuva


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 19.12.2007 19:18 
Poissa

Liittynyt: 12.12.2007 17:39
Viestit: 13
Paikkakunta: Helsinki
Noniin, pari viikkoa takana ja Tippa on kuin kotonaan. Tulee jo tervehtimään ovelle kun tulen töistä kotiin ja muutenkin osaa jo olla peljästymättä suuresti kaikkea, mitä tässä kämpässä tapahtuu.

Elämme jännittäviä aikoja: huomenna on sitten ensimmäinen eläinlääkärireissu, kun Tippa saa madotusrokotuksen. Leikkaukselta Tippa vielä säästyi, tammikuussa vastaa lähtee mahdollisuus suvunjatkamiseen, sanoi eläinlääkäri. Tänään sitten piti Tippaa laittaa lääkärikuntoon eli kynsienleikkausoperaatio ja muutenkin sellainen yleinen käsittelytesti, josta kissa selviytyi alkukankeuksien jälkeen mainiosti.

Aluksi kissa ei meinannut tyytyä olemaan selällään sylissä, mutta rauhoitin sen siihen ja annoinpa vielä namiakin niin lakkas riuhtomasta (pois en päästänyt vaikka kuinka riuhtoi - se ei vaan käy päinsä, ettei anneta kynsiä leikata). Aluksi vain hiplasin kynsiä ja puristelin esiin ja annoin taas karkin. Sitten päästiinkin itse asiaan. Eka kynsi kun napsahti niin vähän tais olla outo kokemus kun sitten yritettiin jo tosissaan pois sylistä.... mutta taas rauhoittelin ja sitten se jo tyytyi osaansa ja loput kynnet saatiinkin napsastua ilman minkäänlaista vastarintaa.

Ensi kerralla voinenkin jättää nuo jääkiekkokamat pois päältä ;)

Kaikin puolin, Tipasta on kyllä tullut olennainen osa tätä huushollia. Perjantaina sitten on taas jännät paikat, kun Tippa pääsee reissaamaan. Ihan pääsee Intercityllä matkustamaan Tampereelle asti. Vähän jännittää, että onko tiedossa kolmen tunnin Tippa-show vaiko lobotomian kärsinyt marttyyri -kissa. Niin tai näin, siihenkin on vaan totuttava. Ilkeä isäntä kun olen. :-D

_________________
___
/ / Sami


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 19.12.2007 20:44 
Paikalla
Hallituksen jäsen
Avatar

Liittynyt: 29.08.2006 12:46
Viestit: 7553
Paikkakunta: Vantaa
Terkkuja Tipalle täältä Tipu-siskolta! Tipunenkin pääsee kotiin jo heti joulun jälkeen.

Mukavaa eläinlääkärireissua ja hyvää joulumatkaa! Se voi olla että kissat ainakin alkumatkasta saattaa laulaa matkamusiikkia, mutta eiköhän Intercityn kyyti ole sen verran rauhallista että sen voi ottaa ihan iisisti :wink:


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20.12.2007 10:01 
Poissa

Liittynyt: 12.12.2007 17:39
Viestit: 13
Paikkakunta: Helsinki
Joo. Mulla on vielä se sun koppa käytössä Jaana. Pitää tuossa joulun jälkeen katsoo milloin saisin sen palautettua. Ajattelin hakea Tipalle Sherpa kassin, niin kulkis kissakin kätevämmin matkassa. Olivat vain Stockalta loppuneet.

_________________
___
/ / Sami


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21.12.2007 14:13 
Poissa

Liittynyt: 12.12.2007 17:39
Viestit: 13
Paikkakunta: Helsinki
Tippa on sitten viimein uudelleennimetty. Ei sillä, Tippa oli erinomainen nimi, mutta minusta se ei kuvastanut kissan luonnetta ja imagoa. Eilen sitten se tuli kuin salama taivaalta, että (tietenkin) kissan nimeksi tulee Roo.

Kuvia Tippa alias Roosta osoitteessa:
http://vapaavaeltaja.kuvat.fi/kuvat/Julkiset/Roo/

_________________
___
/ / Sami


Viimeksi muokannut vapaavaeltaja päivämäärä 28.12.2010 18:08, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21.07.2008 20:01 
Poissa

Liittynyt: 12.12.2007 17:39
Viestit: 13
Paikkakunta: Helsinki
Tippa aka Roon update.

Roo on nyt käynyt jo kolme kertaa ulkona. Ekan kerran valjaat olivat sen verran löysällä (pelkäsin, että kisu kuristuu) että Roo pääsi riuhtaisemaan itsensä niistä irti. En tiedä kummalla hakkas sydän enemmän, kissalla vai isännällä, kun sitä maanittelin takaisin puskasta. Roo nimittäin vapisi enemmän kuin minä armeijan talvileirillä taannoin vuonna 94. Onneksi kissa pelkäs ulkoilmaa vielä sen verran, että näki mun sylin turvallisemmaksi paikaksi ja näin selvittiin säikähdyksellä.

Seuraavalla kerralla olikin valjaat pari astetta tiukemmalla. Viime kerta meni melkein jo rutiinilla. Mutta toistaiseksi katti jaksaa jännittää niin paljon, että illalla uni maittaa. Mikä on ihan hyvä juttu :-)

Roo löysi myös sähköjohtojen ihanuuden. Toistaiseksi tuholistalla ovat:
- 2 kpl Nokian laturi
- 1 kpl Macbookin laturijohto
- 1 kpl kuulokkeiden johto

Tulee kalliiksi tuo kissa :-D no, nyt on sellaiset pippurit johdoissa, ettei taida enää maistua.

Sänky on kans saanut raapimista osakseen ei oikein toi raapimalauta tunnu olevan niin kiva teroituskohde. Nyt pitäis hankkia raapimapuu tilalle, josko se auttaisi asiaa. Siitä toisaalla keskustelupalstalla.

Tänään Roo oli oksentanut, mutta ei näyttäis olevan sen hälyttävämpää. Kissa on pirteä eikä oksennuksessa ollut mitään ongelmiin viittaavaa. Tsekkailen tilannetta.

Kuvia Roosta löytyy osoitteesta:
http://vapaavaeltaja.kuvat.fi/kuvat/Julkiset/Roo/

_________________
___
/ / Sami


Viimeksi muokannut vapaavaeltaja päivämäärä 28.12.2010 18:08, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20.01.2009 23:45 
Poissa

Liittynyt: 12.12.2007 17:39
Viestit: 13
Paikkakunta: Helsinki
Roo on puolitoista vuotias ja vain komistunut iän myötä. Neidistä on tullut rohkea kissa muuten, paitsi imuri on isoin vihollinen ja sitä pitää kunnioittaa ja peljätä mieluiten toiseesta huoneesta. Moppi sen sijaan on kiva leikkikaveri, mutta isännällä meinaa mennä hermot kun Roo pomppii tiellä mopatessa.

Viime torstaina Roon elämässä tapahtui jotain jännää, sillä n. viikon ajaksi kämppään muutti puolivuotias Riku-kissa. Ensimmäiset pari päivää menikin sitten suhistessa ja muristen, mutta nyt viiden päivän jälkeen ne ovat kuin hyvät kaverit, kunhan vain yksi kerrallaan leikkii samalla lelulla.

Roo on säilynyt erinomaisen terveenä ja hyvävointisena eikä ole tarvittu lääkäriä käydä kynsimässä ollenkaan. Roo on oppinut myös tulemaan kutsusta paikalle, sekä istuutua käskystä. "Kouluta kissasi 10 minuutissa" -kirjan oppien mukaan myös hyppääminen tasolta toiselle menee jo luonnostaan. Tekemistä on vielä paikka -komennossa.

Muistakaa osallistua hauskin kissakuvakisaan Maikkarin Kuvaboxissa:[url]
http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2bdnc+y ... pailu.html[/url]

Pii

_________________
___
/ / Sami


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20.01.2009 23:47 
Poissa
Tiedottaja
Avatar

Liittynyt: 29.08.2006 01:22
Viestit: 6511
Paikkakunta: Nokia
kivoja kuulumisia ! :)

_________________
Kun ihmisen paras ystävä on hänen koiransa,
koiralla on ongelma
http://hamyisathoitolaiset.vuodatus.net/


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 21.01.2009 00:05 
Poissa
Avatar

Liittynyt: 29.03.2008 20:14
Viestit: 576
Paikkakunta: Akaa
Todella kaunis kissa sulla! Aivan upea kaunotar :)


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 28.12.2010 18:06 
Poissa

Liittynyt: 12.12.2007 17:39
Viestit: 13
Paikkakunta: Helsinki
Tippa aka Roo on saanut uuden kodin. Meillä ongelmaksi muodostui se, että viime keväänä muuttaessani uuteen kotiin, kissa pääsi täältä karkailemaan ja pariin kertaan sitä saatiin odotella kotiin useamman tunnin. Tämä ja pari muuta syytä johti siihen pisteeseen, että jouduimme ruveta etsimään uutta rauhallisempaa kotia Roolle. Mielellään vielä sellaisesta paikasta, jossa olisi toisia kissoja leikkikavereiksi.

Onni onnettomuudessa oli, että hyvät ystäväni halusivat kokeilla, miten Roo pärjäisi heidän kahden kissansa kanssa ja nyt puolen vuoden testauksen jälkeen totesimme, että hyvinhän ne. Täten Roo muutti pysyvästi uuteen kotiin ja asuu nykyisin Espoon Soukassa.

_________________
___
/ / Sami


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 11 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com