Pyry

uros (kastroitu) Suomessa Päivitetty 24.8.2010

Hei

Olen rodultani monirotuinen, isäni on iso münsterin seisoja ja emäni on collien ja Belgian paimenkoiran (tervuere) risteytys. Synnyin Helsingissä 25.9.2003 ja heti luovutusikäisenä päässyt nykyisten isäntieni siipien suojaan. Minut on jo nuorena kastroitu. Meidän perheeseen kuuluu isäntä, emäntä ja 2 vuotias poika. Muutin tänä keväänä (2010) tänne Pohjois-Savoon ja olen aikaisemmin asunut etelässä Hyvinkään seudulla. Olen aina asunut metsän vieressä jonne olen päässyt tarpeilleni. Kun löydän uuden kodin, siirryn minne päin Suomea tahansa.

Olen käynyt Rakkaitten Haukkujen järjestämän pennun koulutus kurssin sekä heidän järjestämiä ohitus kursseja. Aikuisiällä olen käynyt Koira Vision järjestämän ohitus kurssin. Kursseista huolimatta en oikein pysy nahoissani ohitus tilanteissa ehkä vähän paremmin pärjään isäntäni kanssa. Olen hyvin paljon ympäristöäni tarkkaileva ja hieman arka ehkä juuri sen vuoksi olen hiukan rähisevä. Kaikki kouluttajani ovat sanoneet minusta, että olen viisas ja vaikka rähisen en ole agressiivinen. Saatan näykkiä jos joku yrittää liian pikaista tutustumista mutta en ole purrut ketään. Minulla on ollut viimeiset kolme-neljä vuotta outo sairaus. Saan epilepsiaa muistuttavia kohtauksia ja kun kävin tutkimuksissa ei asialle löytynyt mitään syytä. Onneksi kohtaukset ovat lyhyitä ja niitä on suhteellisen hasrvoin. Minut on rokotettu ja madotettu säännöllisesti. Minun on aika vaikea saada uusia ystäviä. Minulla on ollut vähän ystäviä mutta ne ovat olleet sitäkin rakkaampia ystäviä.

Harrastuksiin kuuluu lenkkeily, uiminen, peuhaaminen, riehuminen ja ennen kävin metsällä isäntäni kanssa. Metsästimme lintuja en tainnut olla siinä kovin hyvä, kun ajoin aina kaikki linnut lentoon pitkällä isännän edellä. Nuodan ja otan kiinni kaikki haavoittuneet linnut ja jänikset vaikka isäntä ei niitä olisikaan ampunut.

Nyt etsin uutta kotia, koska isäntäni kulkee ja on aina kulkenut reissuhommissa ja en oikein tule toimeen emäntäni kanssa. En oikein jaksa totella häntä, tahdon tehdä niin kuin kuono käskee vaikka se käskisikin tekemään ihan päättömiä asioita. Isäntä väkeni on huolissaan siitä että karkoitan heidän kaikki tulevat ja olevat ystävänsä käytökselläni.

Toivottavasti löydän uuden isännän pian.

T:Pyry

PS: Lisätietoja Veli-Pekka Kaikkonen Puh 050 357 4135
Pahoittelen asian pikaisuutta mutta meillä oli tarkoitus lähettää Pyry koirien taivaaseen mutta ajattelimme vielä koittaa, jos hänelle löytyisi uusi koti.

Tiedustelut

puhelin: 000

TIEDOT PUUTTUVAT